
vestarikesät - lasse hyytinen lyrics
on pinta harmaa valtatie kutosen
tien päälle syntyi se poikanen
opettaj-parat päätään puistelee kai vieläkin
pojat poikia aina on tottakai
laittomuuksia tehtiin ja vanhempain
oli ongelmissa yhtenään kun me niitä järkättiin
ne samat kesät uudestaan unissani toistuu taas
muistoja en milloinkaan mielestä voi irroittaa
vaikka minne kulkisin matkamme pää / tuskin koskaan selviää
vaikka aika juoksee unet muutu ei
ensikertaa kun teltaani naisen sain
ilosaaressa ymmärsin vaiheittain
kuinka suuren nautinnon voi antaa aikuisuus
kesän aikana yhdessä päätettiin
koko suomi vaatteista riisuttiin
kai pieni palanen historiaa me sinne jätettiin
ne samat kesät uudestaan unissani toistuu taas
muistoja en milloinkaan mielestä voi irroittaa
vaikka minne kulkisin matkamme pää / tuskin koskaan selviää
vaikka aika juoksee unet muutu ei
vuosikymmenet seuraavat kannoillain
sanoinkuvaamaan en pysty ees tunteitain
c-kasettien tahtiin vielä silloin hoilailtiin
ruissalon helteessä myöskin me tanssittiin
hectoriltakin nimmarit ruinattiin
kaiken lopuksi se sammui mikan mutsin volkkariin
ne samat kesät uudestaan unissani toistuu taas
muistoja en milloinkaan mielestä voi irroittaa
vaikka minne kulkisin matkamme pää / tuskin koskaan selviää
vaikka aika juoksee unet muutu ei
Random Song Lyrics :
- rum beerr (soundcloud version) - sebii lyrics
- murder your wife as a trend - marcio dentro lyrics
- floating - brim lyrics
- no ting - exxdout lyrics
- humble mans pride - chris parx lyrics
- halloween wheels on the bus - little baby bum nursery rhyme friends lyrics
- 20/20 - tuco lyrics
- clic-clac - tizik lyrics
- w e s t b o u n d. - chef nav lyrics
- like a piece of bent machinery - respira lyrics